Kari Leppänen: Puhe Pyylammin sukujuhlilla Kurjenkylän kylätalolla 6.7.2019
ANTTI PYYLAMPI – KURJENKYLÄN OMA POIKA
Arvoisat Virtain kunnan ja seurakunnan edustajat, hyvät sukulaiset: kiitos kutsusta ja tervetulosanoista! Mielelläni niihin yhtyisin itsekin toivottamalla teidät tervetulleeksi Kurjenkylään ja Leppäsmäelle, mutta vaikka olen täällä syntynyt ja kasvanut, lähdöstäni maailmalle on kulunut yli 40 vuotta, joten en koe, että minulla on oikeutta tervetulotoivotuksiin. Sen sijaan onnittelen sukuseuraa juhlapaikan valinnasta: Kurjenkylän kylätalo on erinomainen paikka tälle juhlalle, minkä pyrin puheessani oikeaksi todistamaan!
Onnittelut sukuseuralle myös Pyylammin suvun kuudennen sukukirjan valmistumisesta! Törmään itsekin työssäni tiukentuneeseen tietosuojaan, joten ymmärrän hyvin, että tämä kirjan valmistuminen on kohdannut ongelmia, joita aikaisemmin ei ollut.
Nyt valmistunut kirja on ensimmäinen, jossa esiinnyn omin ansioin. Olen ollut mukana jo kahdessa aikaisemmassa Pyylampi-kirjassa vävyn ominaisuudessa, mikä johti minut miettimään, kumpi on lopulta arvokkaampaa olla mukana
a. suvun jäsenenä, joka on kokonaan äitien ja isien ansiota vai
b. vävynä, jolloin on itsekin joutunut panemaan parastaan saavutuksen eteen.
Myönnän kyllä, että pääsy Pyylammin sukuun ei ollut päällimmäisenä mielessä, kun aloitin 18-vuotiaana seurustelun nykyisen vaimoni kanssa. Toivotan tervetulleeksi erityisesti kaikki miniät ja vävyt!
Tällä kertaa olen mukana kirjassa, koska isäni äiti Anna Martta Leppänen on Ala-Kurjen tyttäriä. Valtaosa suhteistani Pyylammin sukuun on kuitenkin vielä kirjoittamatonta – osin ehkä tutkimatontakin –sukuhistoriaa. Äitini isä Svantte Linjamaa on Antti Pyylammin tyttären Maria Korhosen jälkeläisiä ja vaimonsa Iida Hilja o.s. Rajamäki puolestaan Juho Antinpoika Pyylammin tyttären Kaisa Ikkalan jälkeläisiä. Ainoa isovanhempani, joka ei ole Antti Pyylammin jälkeläinen on isäni isä Toivo Leppänen, mutta Antti Pyylammin isä Matti Tuomaanpoika Seinäjärvi aik. Leppänen oli myös hänen isänsä isän isän isän isän isän isä. Tämä miehinen sukulinja oli minulle – kuten varmaan monelle muullekin –ensimmäinen sukututkimuksellinen kiinnostuksen kohde ja myös ensimmäinen kosketukseni Pyylammin sukuun.
Omasta puolestani toivon, että keinoja ja resursseja löytyy vielä Pyylammin tutkimattomien sukuhaarojen selvittämiseen ja uusiin sukukirjoihin. Erityisen kiinnostavaa Kurjenkylän kannalta olisi Maria Korhosen jälkeläisten selvittäminen. Uskoisin, vaikka en ole vielä kirjaa lukenut, että nyt julkaistun Kurki-kirjan myötä Pyylammin suku saavuttaa Kurjenkylässä saman kattavuuden kuin Petter Hällströmin suku. Kuulun itsekin Hällströmin sukuun, joten minulle asia ei ole kovin tärkeä, mutta mielestäni Suomi-Ruotsi –maaottelu kannattaa aina pyrkiä voittamaan oli laji mikä tahansa. Maria Korhosen jälkeläiset saattavat hyvinkin taata Pyylammin suvulle tämän kisan voiton. Porkkanana voin vielä luvata, että sukuhaarasta löytyy ainakin yksi superjulkkis.
Otsikoin Pyylammin sukuseuran hallituksen siunauksella puheeni: ’Antti Pyylampi – Kurjenkylän oma poika’, mikä on saattanut herättää hämmennystä niin kurjenkyläläisissä kuin pyylampilaisissakin. Myönnän, että otsikko sisältää yhden virheen: Antti Pyylammin aikaan Kurjenkylää ei vielä ollut olemassa. Muilta osin otsikko on hyvin perusteltavissa.
Pyylammin suvun ajanlaskun alkaa vuodesta 1710, jolloin Pyylammin tila perustettiin. Nyt mielestäni sekä aika että paikka ovat kuitenkin otollisia tutustumiselle Pyylammin suvun esihistoriaan ennen ajanlaskun alkua.
Aika on oikea, koska juhlimme Regina Pyylammin tuloa miniäksi Kurjen taloon ja kaikkea mitä siitä seurasi. Regina ei kuitenkaan tullut miniäksi ventovieraaseen taloon, vaan isoisänsä isän Antti Pyylammin lapsuudenkotiin ja muorilaan. Kysymys kuluu: tiesikö Regina sen? Todennäköisesti hän tiesi tulevansa sukulaistaloon, mutta ei välttämättä yksityiskohtia. Sata vuotta oli kuitenkin ehtinyt kulua Antin asumisesta Kurjella ja uudisraivaajat eivät olleet kovin pitkäikäisiä: Antti kuoli 50-vuotiaana, vaimonsa Liisa 35-vuotiaana, isänsä Matti myös 50-vuotiaana ja äitinsä Sofia 47-vuotiaana. Ei siinä ole paljon lastenlapsia polvella kiikuteltu, tiedonsiirrosta puhumattakaan.
Myös paikka on oikea, koska Kurki ei kuitenkaan ollut Antti Pyylammin syntymäkoti, vaan hän syntyi tontilla, jolla juuri nyt olemme. Syntymäpaikka sijaitsee 500 m tästä paikasta, takanani mäen korkeimmalla kohtaa. Näin vanhoja asioita tutkittaessa joudutaan aina turvautumaan todennäköisyyksiin. Antin isä Matti ja äiti Sofia olivat varmuudella kirjoilla Leppäsellä mm. vuosina 1680, 1681 ja 1683. Antin syntymävuonna 1682 he eivät olleet kirjoilla Leppäsellä, mutta ei siellä ollut kirjoilla kukaan mukaan. Myöskään Kurjen asukkaista ei löydy merkintöjä vuodelta 1682, joten todennäköisesti Ilmajoen henkikirjurilla ei ollut 1682 kulkua täällä päin. Jokseenkin varmasti Antin vanhemmat asuivat Leppäsellä myös Antin syntyessä 1682. Viimeistään 1686 he siirtyivät Kurjelle. Ajatus Seinäjärven asuttamisesta oli silloin ilmeisesti jo olemassa ja muuton syynä oli todennäköisesti se, että Kurjesta oli puolta lyhyempi matka käydä Seinäjärvellä kuokkimassa. Seinäjärvelle perhe siirtyi virallisesti 1691.
Vuoteen 1710 mennessä, jolloin Antti Pyylampi virallisesti siirtyi Alavudelle, hän oli elänyt Kurjenkylässä 28 vuotta eli yli puolet elämästään. Myös hänen esikoisensa Juho syntyi Kurjenkylässä. Antti jopa pitää nimissään ennätystä, joka on vaikeammin rikottavissa kuin Uwe Höhnin 104.80 m keihäänheitossa: hän ehti asua kaikissa Kurjenkylän taloissa. Tosin Antti jakaa ennätyksen isänsä, äitinsä ja veljiensä Reko Swanin ja Kalle Kempen (kirjassaan Seinäjokivarren asutus Jouko Niemelä pitää todennäköisenä, että myös Kalle oli Matti Tuomaanpoika Seinäjärven poika) kanssa, mutta Antti saavutti ennätyksen kaikkein nuorimpana, alle 10-vuotiaana.
Millainen oli Antti Pyylammin lapsuudenmaisema? Naapureihin ainakin oli pitkä matka. Ylivoimaisesti lähin naapuri oli sukulaistalo Kurki, jonne matkaa oli 7 km. Muut naapurit kotikunnan Ilmajoen alueella olivat jo todella kaukana, lähimpänä Kihniä Peräseinäjoella, jonne oli matkaa 35 km. Kihniöllä noin 15 km päässä oli kolme taloa, joista lähimpänä Korhonen, jonne Antin tytär päätyi 60 vuotta myöhemmin miniäksi. Ruoveden suunnalla lähin naapuri oli Koro, noin 15 km etäisyydellä, mutta heidän kanssaan ei todennäköisesti oltu kanssakäymisissä, koska välejä hiersi rajariita, jota oli käsitelty Ilmajoen käräjillä vain muutama vuosi aikaisemmin (1675). Kyseessä ei ollut pelkästään kahden isännän välinen kiista, vaan kyse oli myös Ilmajoen ja Ruoveden kuntien välisestä rajankäynnistä, joka on dokumentoitu niin Niilo Liakan Ilmajoen historiaan kuin Asko Leppäsen Kurjenkylän historiaan (Sydänmaa heräsi). Takanani näkyvää Hakalan taloa ei vielä tuossa vaiheessa ollut. Sen perusti Antti Pyylammin aikalaisen ja serkun Antti Leppäsen tyttären jälkeläiset. Omaksi tilakseen se erotettiin Leppäsen maista vasta 1793. Hakalan eteläraja, n. 500 m tästä Virroille päin, on yritetty vetää mahdollisesti tarkasti Suomenselän vedenjakajalle ja se toimii edelleen rajana Kurjenkylän ja Patalanmajan kylän välillä.
Leppäsen suku oli tullut noin 100 vuotta ennen Antti Pyylammin syntymää Savosta, todennäköisesti Soisalon saarelta nykyisen Leppävirran alueelta, ja ryhtyneet asumaan tätä mäkeä. Kurki-kirjan historiaosassa Jouko Niemelä mainitsee 1589 ensimmäiseksi vuodeksi, jolloin Leppäseltä on maksettu veroja. Asko Leppäsen mukaan sakkoja on kuitenkin maksettu jo vuonna 1585. Eikä sakkojakaan varmaan heti ensimmäisenä asuinvuotena jouduttu maksamaan.
Leppäsmäki tarjosi viimeisen mahdollisuuden Pohjanmaata kohti edetessä itäsuomalaiselle vaara-asutukselle. Mäen laki tästä kylätalon kohdalta (180 m) ylöspäin on ns. veden koskematonta maata, joka on ravinteikasta, mutta myös hyvin kivistä. Tärkein ominaisuus uudisasukkaille kuitenkin oli, että alue ei ollut hallanarka. Sadan vuoden aikana peltoa oli ehditty raivata vain neljä hehtaaria. Ne sijaitsivat todennäköisesti juuri tällä mäen etelärinteellä mäen päältä tänne kylätalolle päin. Savolaisina Leppäset kuitenkin polttivat mieluummin kaskia kuin kuokkivat peltoja. Leppäsmäen lähimetsät oli sadan vuoden aikana todennäköisesti kaskettu jo moneen kertaan, mikä piti maiseman avarana. Sopivia kaskimaita piti etsiä kauempaa, mikä johti sitten em. käräjöintiin.
Antti Pyylampi mielletään pohjalaiseksi raivaajaksi. Tosiasiassa Kurjen puolelta hänen molemmat isovanhempansa (Pietari Martinpoika Kurki e. Laitinen ja Anna Pertuntytär Kurki o.s. Haajanen) ovat savolaisia. Myös Aune Martintytär Leppänen on Leppäsen suvun tyttärenä savolainen. Tuomas Matinpoika, joka tuli vävyksi Martti Leppäsen taloon Ikaalisissa 1641, ja muutti 1650-luvulla tänne asumaan Martti Leppäsen isien maita, on Antti Pyylammin isovanhemmista ainoa länsisuomalainen, eikä sekään ole täysin varmaa tietoa.
Lopuksi pieni katsaus miten olemme Kurjenkylässä pystyneet vaalimaan yhteistä sukuperintöämme.
Suku on kasvanut voimakkaasti. Olettaen, että Antti Pyylammella on noin 100 000 jälkeläistä, Leppäsen ja Kurjen suvun kantaäitien ja Antin muorien (Aune Leppänen ja Anna Kurki o.s. Haajanen) jälkeläisten määrä on varovaisestikin arvioiden noin kymmenkertainen. Tämä ei tarkoita sitä, että joka viiden suomalainen olisi heidän jälkeläisensä, sillä päällekkäisyyttä tulee paljon. Minäkin esiinnyn Aune Leppäsen jälkeläisten joukossa vähintään 18 kertaa ja Anna Kurjen jälkeläisten joukossa 10 kertaa. Useimmat esiintyvät joukossa kuitenkin vain kerran, joten näillä seuduilla lähes kaikki kanta-asukkaat ovat näiden esiäitiemme jälkeläisiä.
Leppäselle isossajaossa tulleet maat ovat edelleen varsin hyvin (ehkä noin 70%) suvun omistuksessa. Maata ei luonnollisesti riittänyt kaikille lapsille, mutta erityispiirteenä on ollut, että tyttäretkin ovat saaneet maata lähes samassa suhteessa kuin pojat. Ei liene yllätys, että tyttärien perimät maat ovat säilyneet paremmin suvun omistuksessa kuin poikien perimät maat.
Myös Ala-Kurjen maat ovat edelleen hyvin suvun hallussa, mutta Ylä-Kurjen talo siirtyi vuonna 1868 talojen vaihtokaupassa uusille omistajille, jotka ovat kyllä sukua niin Kurjelle kuin Leppäsellekin.
Ala-Kurjen pellot ovat edelleen pääosin nykyisten isäntien ja emäntien viljeleminä. Sen sijaan Leppäsellä ei ole enää tällä vuosituhannella maataloutta harjoitettu. Pellot, joita on jäljellä reilusti enemmän kuin neljä hehtaaria, on vuokrattu ja niitä viljelee sukuun (myös Pyylammin sukuun) kuuluva viljelijä. Olen itse suurin syyllinen Leppäsmäen peltojen metsittämiseen, kun 1990-luvun alussa istutin pohjoiseen kaatavat pellot metsälle. Metsänhoitajana halusin nähdä, kuinka puu kasvaa Leppäsmäellä ja kasvaahan se: kuuselle mittasin monena vuonna yli metrin pituuskasvuja, koivu kasvaa luonnollisesti vielä nopeammin.
Rakennuksia vanhoilta ajoilta Leppäsellä on jäljellä vain vähän. Tien varressa Pohjanmaalle lähtiessä näette oikealla puolen Leppäskaupan, joka on rakennettu 1903, mutta itse rakennus on vanhempi ja siirretty siihen mäen päältä. Kauppa toimi noin 60 vuoden ajan ja ehdin siellä itsekin asioida ennen sen sulkemista 1960-luvulla. Samasta kohtaa näkyy rivi vanhoja aittoja, mutta siinä onkin kaikki jäljellä olevat 1800-luvun rakennukset.
Epäilemättä kestävin ja symbolisin monumentti menneiden sukupolvien kovasta työstä on kiviaita, joka kiertää koko Leppäsmäen. Siihen ovat menneet sukupolvet keränneet kivet pelloilta ja aina on on riittänyt uusia jokaiselle sukupolvelle. Kiviaidan pituus on ainakin 4 km.
Leppäsen ja Kurjen talot perustettiin viimeistään 1580-luvulla ja ne ovat säilyneet saman suvun hallussa yli 400 vuotta, vaikka vähentäisi ajanjaksot, jolloin ne ovat olleet parin vuosikymmenen ajan sukuun kuulumattomien isäntien omistuksessa. Sitä on pidettävä näillä leveysasteella hyvänä suorituksena.
Olen joutunut tässä puheessani kyseenalaistamaan Antti Pyylammin alavutelaisuuden ja pohjalaisuuden. En kuitenkaan halua aiheuttaa arvotyhjiötä ja mielestäni Antti Pyylampea, hänen vanhempiaan, isovanhempiaan ja jälkeläisiään vähintään kahdessa sukupolvessa yhdistää yksi maantieteellinen alue: Suomenselkä. Kurjenjärvi, Seinäjärvi, Pyylampi ja Korhosjärvi Kihniössä ovat kaikki Suomenselällä. On huomattava, että kaikki nämä järvet ja myös Leppäsmäki (niukasti mutta varmasti) sijaitsevat Suomenselän Pohjanlahteen laskevalla puolella. Ehkä sittenkin olemme pohjalaisia, vaikka emme varsinaisesti lakeuden asukkaita. Ja mikäli se ketään lohduttaa: Leppästen ja Haajasten oletetaan olleen Savossa vain väliaikaisesti. Molempien sukujen juuret ovat Karjalassa.